Yle yhä elitistien

Jatkosodan jälkeen, ennen Pariisin rauhankonferenssia, liittoutuneiden (Neuvostoliiton) valvontakomissio painosti Suomen hallitusta sijoittamaan kommunisteja tärkeisiin asemiin. Hella Wuolijoki, entinen neukkuvakooja, pääsi Yleisradion puikkoihin. Wuolijoki käytti Yleisradiota häikäilemättömästi hyväkseen ajaakseen äärivasemmistolaisia näkemyksiään. Wuolijoella oli elitistinen näkemys siitä kulttuurista, jota Ylen tuli tuottaa: Koska kansalaiset ovat liian tyhmiä/sivistymättömiä, heille pitää väkisin tuottaa roskaa, jota vain sivistyneet vasemmistolaiset ymmärtävät.

Kun Ylen tarpeellisuuden kyseenalaistaa nykyään, perustelut Ylen olemassaololle ovat täysin samanlaisia. Yle on joidenkin mielestä tärkeä kulttuurin tuottaja. Elitisteille on tietenkin ominaista, että heidän mielestään heidän tulee määritellä, mikä on kullekin yksilölle tärkeää. Vapailla markkinoilla sellainen kulttuuri selviää, jota ihmiset oikeasti haluavat kuluttaa. Koska elitistien mielestä yksilöt ovat liian tyhmiä päättääkseen omista asioistaan, tulee valtion pakottaa televisionkatsojat maksamaan tv-lupamaksua. Tällä on tietenkin ollut valtavan negatiivinen vaikutus viihdetarjontaan: Vuosikymmenien ajan, kun USA:ssa tv- ja radiokanavia tippui taivaalta sadoittain, Suomessa saatiin tyytyä siihen, mitä monopoli-Yle milloinkin päätti tarjota.

Pikkupoikana kuviteltiin, että liigakorttien arvot määräytyvät sen mukaan, mitä jossain auktoriteettina pidetyssä lätkälehdessä milloinkin lukee. Todellisuudessa liigakorttien arvot määräytyvät kysynnän ja tarjonnan lakien mukaan. Ei jollain Aki Kaurismäen elokuvalla ole mitään auktoriteetin asettamaa, yksilöiden preferensseistä riippumatonta arvoa, vaan elokuvan arvo määräytyy sen mukaan, mitä yksilöt ovat siitä valmiita maksamaan.