eroakirkosta.fi

Monday, August 21, 2006

"Kelttiläinen tiikeri"

Satakunnan Kansassa oli yllättävän ylistävä juttu Irlannin huimasta noususta. "Uusliberalismia" viime vuosikymmenellä syleillyt Irlanti oli vielä 80-luvulla EU:n köyhimpiä talouksia; tänään se on EU:n rikkaimpia maita (ostovoimalla henkilöä kohti mitattuna Euroopan kolmanneksi rikkain Luxemburgin ja Norjan jälkeen), jonka työllisyysaste hipoo täystyöllisyyttä (maa joutuu vuosittain ottamaan kymmeniä tuhansia työläisiä ulkomailta täyttääkseen vapaita työpaikkoja) ja talouskasvu on helposti yli USA:n viimeaikojen tason.
The Heritage Foundation -säätiö rankkaa Irlannin taloudellisesti maailman kolmanneksi vapaimmaksi valtioksi (edellä ovat vain kaupunkivaltiot Hong Kong ja Singapore) ja Fraserin taloudellisen vapauden indeksi sijoittaa Irlannin kymmenen vapaimman joukkoon. Verotus, erityisesti yritysverotus, on alhaista ja työmarkkinoiden sääntely vähäistä. Valtio on karsinut omia menojaan ja Irlannin valtion koko suhteessa bruttokansantuotteeseen onkin nyt länsimaiden alhaisimpia.
Vieläkin ihmeellisempää on maassa vallitseva mentaliteetti; äänestäjät ottavat innoissaan vastaan ehdotukset radikaaleista verotusuudistuksista. Suomessa moinen "uusliberalismi" tyrmättäisiin heti. Suomen ummehtunut ja tunkkainen ilmasto ei tule vielä vuosiin toivottamaan tervetulleeksi Irlannissa, Virossa ja USA:ssa vallitsevaa mentaliteettia, jossa paisunut valtiomasiina nähdään pahana. Seuraukset tulevat olemaan sen mukaisia.

Labels: , , ,

10 Comments:

Blogger Pikkupoika said...

Mielenkiintoista. Mikäli SK on kuin Hesari, voimme odottaa massiivista palautetta yleisönosastolle/vieraskyniin. On suorastaan törkeää että tuollasita uusliberalistista sontaa päästetään läpi ;)

August 21, 2006 6:55 PM  
Anonymous Anonymous said...

Sopiiko neokonservatiivinen ajattelu Suomeen? Epäilen.

August 22, 2006 9:44 PM  
Anonymous Anonymous said...

Jos SK:n yleisönosastolle tulee juttua aiheesta, kuten Pikkupoika ennustaa, niin voisitko tiivistää blogiisi mielipidekirjoitusten pääkohdat? Kaikille ei kuitenkaan tule SK:ta eikä viitsisi kirjastoon mennä selailemaan.

August 23, 2006 10:01 AM  
Blogger MSandt said...

Toistaiseksi mielipidepalstalle ei ole ilmaantunut yhtään artikkelia käsittelevää kirjoitusta.

Uusliberalismin ihmeet (Irlanti ja Viro kärkipäässä) ovat uudistuksillaan osoittaneet niin kiistattomia tuloksia, että suurlevikkisten lehtien on pikkuhiljaa pakko niistä ilmoitella (muistaakseni Helsingin Sanomissa hehkuteltiin jokin aika sitten Tanskan mallin toimivuudella). Positiivisten tulosten rajoittuessa naapurimaihin, ehkä eurooppalaiset alkavat pikkuhiljaa kyseenalaistamaan suuren lapsenvahtivaltion toimivuutta.

August 24, 2006 5:51 PM  
Anonymous Anonymous said...

Ok. Voi olla, että jotkut ovat parhaillaan vasta keräilemässä tietoa uusliberalismin turmiollisuudesta Irlannissa. Kyllä se vastaus varmaan jossain vaiheessa tulee. Tosin sen kyttääminen lehdestä voi olla ikävää puuhaa. Täten vapautankin sinut tuosta tehtävästä ;D

PS. Kannattaa varmaan pistää se word verification systeemi päälle, ettei tuu tota spammia

August 25, 2006 9:26 AM  
Blogger libertatisaequilibritas said...

Neoliberalismi rulettaa! Mutta ei Suomessa... meillä virallisesti rulettaa hyvinvointifasismi (Per Bylundin keksimä sana: www.perbylund.com) niin kuin Ruotsissakin. Ja sitten puhutaan epäoikeudenmukaisuudesta kun "köyhät" eivät saa "riittävästi" ilmaista rahaa.
Voi v****...
Näen muuten että olet saanut palautetta, jota olet joutunut poistamaan. Varmaan vasemmistoälymystön kirjoituksia. Heti jos ne lukevat jotain libertaristisia/ kapitalistisia juttuja ne tulevat ihan hulluksi... kokemusta on.

Plz check out my blog!

August 25, 2006 3:25 PM  
Blogger MSandt said...

Varmaan vasemmistoälymystön kirjoituksia.

En minä mitään varsinaista sensuuria harrasta. Ainoastaan spämmi & ad hominem -hyökkäykset saavat kyytiä.

Lisäsin linkin blogiisi.

August 25, 2006 5:03 PM  
Blogger Pikkupoika said...

Rakas Hesari antoi sunnuntaina mallia maakuntalehdille Irlannin käsittelyssä:

Avoin huumekauppa rehottaa Dublinin turistialueella

Sanottakoon nyt tarkennuksena että vaikka libertaari saattaisi nähdä otsikossa jopa positiivisia sävyjä niin sellaiseksi artikkelia ei ollut tarkoitettu ;)

August 28, 2006 1:17 PM  
Anonymous Anonymous said...

Oletko, Mikko, oikeasti lukenut tuon Bill Clintonin kirjan My Life? Oliko hyvä? :-o

August 30, 2006 8:01 PM  
Blogger MSandt said...

Olen. Yhdysvaltojen poliittisesta pelistä kiinnostuneilla pakkohankinta. Mielenkiintoinen, hyvin kirjoitettu ja täynnä historiallisesti tärkeitä tapahtumia (esim. Camp David -neuvottelut).

September 03, 2006 3:48 PM  

Post a Comment

<< Home