eroakirkosta.fi

Wednesday, January 31, 2007

Hugo-peikon Valtaannousu

At least FoxNews knows how to present their news fair & balanced:



Jään odottamaan Kampanja-blogin reaktiota tilanteeseen. Kampanja on jo pitkään hehkutellut Hugon "imperialismin vastaisella" politiikalla, josta ei käytännössä ole yhtään mitään hyötyä Venezuelalle. Päinvastoin; Hugon politiikka ajaa Venezuelaa kohti eristyneisyyttä ja taloudellista alamäkeä.

Murroksen artikkeli nähtävästi pitää Venezuelaa kovinkin kapitalistisena yhteiskuntana. The Heritage Foundation-aivoriihen taloudellisen vapauden indeksin mukaan Venezuela on taloudellisella vapaudellaan sijalla 144. Fraser-instituutin indeksin, joka on hitusen parempi, mukaan Venezuela on sijalla 126. Venezuela kuuluu siis sellaisten paskamaiden joukkoon kuin Kuuba, Valko-Venäjä ja Pohjois-Korea.

Kommentoin muutama viikko sitten tätä juttua, mutta Lohikosken kommenttimoderointi ei päästä poikkeavia mielipiteitä läpi. Aiemmista kerroista viisastuneena kopioin tekstini:

"Toki se on ele kansainväliselle eliitille, että me teemme niin kuin tahdomme."

Yhtiöiden kansallistaminen on ele siitä, että Venezuelan hallitus ei ole kiinnostunut yksilönvapauksien eli yksityisten omistusoikeuksien kunnioittamisesta. Venezuelan hallitus kuvittelee, että sillä on jokin oikeus ryöstää ihmisten omaisuutta pelkästään siitä syystä, että ryhmä ihmisiä sattuu sitä haluamaan.

Kansallistamispyrkimykset ovat myös askel kohti fasistisempaa Venezuelaa, jossa valtio tekee päätöksiä yksilön sijaan. Tästä tietenkin viestivät myös Chavezin lehdistönvastainen kampanja ja pyrkimykset lisätä presidentin valtuuksia.

"Helsingin Sanomat kuitenkin lainasi kansainvälisen talouden asiantuntijaa, joka sanoi monikansallisten suuryhtiöiden Heinzista Audiin takovan suurvoittoja Venezuelassa."

Mikä olisi tietenkin valtava hyöty Venezuelan kansalle, jos Venezuela olisi taloudellisesti vapaa (eli kapitalistinen) valtio. Venezuela on maailman vähiten taloudellisesti vapaiden valtioiden joukossa. Kilpailua ehkäisevä regulointi ja yksi maailman korruptoituneimpia hallituksia ovat tehneet Venezuelasta Venäjään verrattavissa olevan paskavaltion.

"Chavezin hallituksessa käydään koko ajan karhunpainia siitä keitä hallituksen pitäisi kuunnella - tavallisia ihmisiä vai yrityksiä."

Mitä yli-ihmisiä ne yritysjohtajat sitten ovat? Tässä on pikemminkin kyse siitä, että äänekäs rikollisjoukko on kerääntynyt firmojen tonteille vaatimaan muiden omaisuutta itselleen.

"Chavez on tehnyt merkittäviä uudistuksia maassaan ja antanut miljoonille ihmisille toivon paremmasta."

Chavez ei ole tehnyt mitään merkittäviä uudistuksia. Chavez on ryöstänyt rahaa ja uudelleenallokoinut sitä tavalla, joka ei hyödytä Venezuelan kehittymistä pitkällä aikavälillä. Chavez on kalastanut ääniä ryöstämällä ja jakamalla rahaa.

"Ennen kaikkea sosiaaliohjelmat ovat saanet tavalliset ihmiset saamaan uskon, että he voivat muuttaa maailmaa."

Alkuhurman jälkeen sosiaaliohjelmilla on pikemminkin päinvastainen vaikutus; perustuuhan sosialismi yksilönvapauksien hylkäämiselle kuvitteellisen kollektiivisen edun saavuttamiseksi.

"Bush on ilmoittanut haluavansa lähettää 20 000 sotilasta lisää Irakiin. Luvassa on vain lisää tuskaa irakilaisille."

Kuvitteletko, että väkivalta Irakissa vähenee jenkkien häipyessä? Väkivalta on jo pitkään ollut etnisten ryhmien välistä, siviileihin kohdistunuttu tappamista, jossa jenkit ovat lähinnä sivustakatsojia.

Jenkeillä on vastuu Irakista ainakin siihen asti, että saavat uuden armeijan vanhan tilalle.

Labels: , , ,

5 Comments:

Anonymous Anonymous said...

Kovasti on yksipuolisia noi sinun lähteesi mistä maailman ymmärtämystäsi ammennat. Kannattaisiko lukea muitakin lähteitä kuin uuskonservatiivien paaluttamia?

February 27, 2007 10:33 PM  
Blogger MSandt said...

Tässä blogipostissa on tasan neljä lähdettä, joista kaksi on vasemmistolaisia. Olen tutustunut Heritage Foundation -aivoriihen ja Fraser-instituutin kriteereihin rankata maita taloudellisen vapauden mukaan, enkä löydä niistä mitään erityistä valitettavaa (paitsi Heritage antaa liikaa pisteitä valtioille, joissa on isot julkiset sektorit). Ja Fraser ei ole mikään neokonservatiivinen insituutti. Jos sinulla on jotain oikeaa sanottavaa, niin sano.

March 02, 2007 7:33 PM  
Anonymous Anonymous said...

Mitkäs ne kaksi muuta on?

March 03, 2007 10:21 PM  
Anonymous Anonymous said...

Onko oikein, että yksityinen omistusoikeus on kiveenhakattu moraalinen sääntö, jos samaan aikaan sadat tuhannet ovat vailla kunnollista toimeentuloa? Tähän kysymykseen haluaisin vastauksen.

En sitä paitsi jaa käsitystä, että kollektiivinen etu olisi kuvitteellinen ja pienempiarvoisempi kuin yksityinen omistusoikeus. Itselleni ainakin yksityisestä omistusoikeudesta on paljon vähemmän iloa kuin resurssien jaosta yhteisön kesken. En näe järkeä kasata itselleni järjettömiä kasoja materiaa. On muitakin, joille sopeutuminen individualismia ihannoivaan elämäntapaan on kivulias prosessi ja johon yhteiskunta suorastaan pakottaa. Eihän sekään ole oikein.

Venezuelan korruptiosta olen samaa mieltä ja vaatisi ihmeen, jos Chavezin politiikka johtaisi maan kehittymiseen. Tekstini liittyikin yleiseen kontekstiin, ei Venezuelaan yksittäistapauksena.

May 30, 2007 4:43 PM  
Blogger MSandt said...

että yksityinen omistusoikeus on kiveenhakattu moraalinen sääntö, jos samaan aikaan sadat tuhannet ovat vailla kunnollista toimeentuloa?

Ensinnäkin, vapaassa yhteiskunnassa kukaan ei estä näitä "satoja tuhansia" tavoittelemasta parempaa elintasoa.

Toiseksi, yksityisten omistusoikeuksien vaaliminen ei ole ristiriidassa sosiaalisten ongelmien vähentämisen kanssa.

Itselleni ainakin yksityisestä omistusoikeudesta on paljon vähemmän iloa kuin resurssien jaosta yhteisön kesken. En näe järkeä kasata itselleni järjettömiä kasoja materiaa.

No kiva juttu - sinulle. Meidän välillämme on nähtävästi se merkittävä ero, että sinulle ei tuota mitään ongelmia pakottaa muita hyväksymään elämäntapaasi. Minun puolestani sinä saat jakaa omaisuutesi vaikka kenelle, sillä se ei millään tavalla koske minua, mutta jätä minut rauhaan.

March 19, 2008 8:07 PM  

Post a Comment

<< Home