Kuka kylvi finanssikriisin siemenet?

Huutaminen ei auta: maailmalla on jo päätetty, että nykyinen credit crunch on vapaan markkinatalouden aiheuttama ongelma, joka korjautuu reguloimalla finanssialan yrityksiä.

1938, osana FDR:n katastrofaalista New Dealia, Fannie Mae luotiin. Freddie Mac syntyi valtion toimesta 1970. Yksinkertaistettuna voidaan sanoa, että näiden laitosten tarkoitus oli mahdollistaa sellaiset asuntolainat, joita markkinat eivät olisi mahdollistaneet. Nämä valtion sponsoroimat yritykset (government sponsored enterprises) toimivat sillä periaatteella, että veronmaksajat tulisivat tarpeen tullen pelastamaan heidät omilta virheiltään. Fannien & Freddien rooli asuntolainamarkkinoilla on ollut merkittävä.

1998 USA:n keskuspankki osallistui Long-Term Capital Management -hedgerahaston pelastamiseen. Toimi käytännössä lähetti implisiittisen lupauksen siitä, että tulevaisuudessa valtio auttaisi myös muita finanssiyrityksiä kriisin sattuessa. Tätä edelsi savings and loan -kriisi 80-luvun lopulla, jonka aikana valtio myös asettui finanssiyritysten pelastajaksi.

IT-kuplan puhjettua Greenspan leikkasi korot yhteen prosenttiin, lähettäen jälleen signaalin, että tarpeen tullen keskuspankki auttaisi kriisiyrityksiä. Samalla Bush kehotti amerikkalaisia investoimaan asuntoihin, olivathan teknologiaosakkeet menettäneet uskottavuutensa. Korkojen leikkaaminen myös ruokki asuntokuplaa alentamalla säästämistä ja mahdollistamalla halvat asuntoluotot.

Miten vapaa markkinatalous voi toimia näissä olosuhteissa, kun valtion hallinnoima rahajärjestelmä on niin puhtaan epäkapitalistinen? Markkinatalouden tehokkuuden takeena on perinteisesti ollut ns. luova tuho, jonka ansiosta resurssit allokoituvat tehottomista käyttötarkoituksista tehokkaisiin käyttötarkoituksiin. Epäonnistumiset on hyväksyttävä. Virheistä on maksettava.

Ranskan presidentti haluaa syyllisten päät vadille. Mutta myös kuluttajat ovat syyllisiä. Kuluttajat valitsevat pankkinsa palveluiden mukaan eivätkä yleensä kiinnitä huomiota siihen, minkälaista toimintaa pankit, joille kuluttajat omaisuutensa hallinnan luovuttavat, harjoittavat. Jälleen kerran valtio on luonut moraalihasardin. Talletussuojat takaavat kuluttajien säästöjen pelastumisen siinä tilanteessa, että pankit harjoittamansa toiminnan seurauksena menevät nurin. Ilman talletussuojaa pankit eivät mainostaisi ainoastaan palvelujaan vaan myös talletusten turvallisuutta. Tällöin riskejä välttävät yksilöt valitsisivat mahdollisimman turvallisen pankin, kun taas riskihakuiset valitsisivat houkuttelevia riskipreemioita tarjoavan pankin.

Viime kriisien jälkimainingeissa käyttöön otetut regulaatiot ovat Greenspanin mukaan olleet laajalti tehottomia. Tehoton ja käyttökelvoton regulaatio myös kannusti finanssiyrityksiä kiertämään sääntöjä, minkä seurauksena syntyi kaikenlaisia "kehittyneitä" rahoitusinstrumentteja. Koska markkinataloutta voidaan verrata evoluutioon, Ian Malcolmin evoluution luonnetta kuvaava ajatus sopinee tähän:

"Broadly speaking, the ability of the park to control the spread of life forms. Because the history of evolution is that life escapes all barriers. Life breaks free. Life expands to new territories. Painfully, perhaps even dangerously. But life finds a way."

Huolimatta Greenspanin ja hänen seuraajansa toimista, jopa hän tajusi tämän todetessaan, että keskupankki ei voi muutta markkinoilla vallitsevia fundamentaaleja.

Lisää aiheesta Vapaasanassa.