Individualismi, kollektivismi ja kulttuurien menestys

Luin Ayn Randin The Fountainheadin tämän keskustelun ja Lostin (kuva) innoittamana. Eräässä kohdassa kirjan protagonisti, arkkitehti Howard Roark, toteaa tällaista:

"Civilization is the progress toward a society of privacy. The savage's whole existence is public, ruled by the laws of his tribe. Civilizations it the process of setting man free from men."

Tästä tuli mieleen eräs junamatka n. kuukausi sitten. Joku romaniperhe piti aivan hirvittävää meteliä junassa. Perheen äitee huusi ja kiroili kännykkään. Kuulosti siltä, että tyypillä olisi mennyt bänät miehensä kanssa. Äiteen huutaessa perheen pennut (poika ja tyttö) pyörivät pitkin vaunua, hakkasivat jalkojaan lattiaan jne. Suomalaiset olivat tietenkin hiljaa ja minä naureskelin itsekseni.

Yhteiskunnan suhtautuminen yksilöön on merkittävin ero lännen ja primitiivisten kulttuurien välillä. Kun yksilöllisyyttä ja yksityisyyttä ei ole, kaikki asiat ovat julkisia. Näille romaneille oli nähtävästi täysin normaalia huutaa yksityisasioista julkisesti. Kollektiiviset kulttuurit eivät tunnista yksilöä tai yksilön oikeutta yksityisyyteen. Rakkausasiat (avioliitot) eivät kuulu yksilöille; ne kuuluvat perheille, heimoille tai klaaneille. Naisten seksuaalisuus ei kuulu naisille vaan miehille. Häpeä ei ole yksilön asia, vaan perheen asia. Tästä syntyy "maailman myrkyllisin arvosysteemi". Islamilaisissa maissa ei tunnisteta yksilönvapauksia, vaan sukupuoleen ja uskontoon perustuvia privilegioita. Aasiassa perheen nimellä ja statuksella on enemmän merkitystä kuin perheenjäsenen yksilöllisillä kyvyillä.

Kaikki kollektivistiset aatteet ovat vallitsevina ideologioina poikkeuksellisen tuhoisia. Keskiaikainen kristinusko alensi yksilön palvomaan satuolentoa ja pitämään omaa maanpäällistä olemassaoloaansa kärsimyksenä. Tätä kärsimystä voitiin lieventää toimimalla altruistisesti. Kärsimyksen lähtökohtana oli se, että ihminen oli maistanut kiellettyä hedelmää, koska uskoi tämän vievän hänet askeleen lähemmäksi jumaluutta. Sankaritaru käännettiin syntiinlankeemukseksi. Natsismi ja kommunismi tekivät yksilöstä koneiston osan. Natsi-Saksassa ei tunnistettu yksilöiden etua, ainostaan arjalaisen Natsi-Saksan etu. Neuvostoliitossa ei tunnistettu yksilöiden etua, ainostaan kollektiivin etu. Nykyajan kollektivistisia aatteita ovat mm. monikulttuurisuus ja environmentalismi.

Käännekohta ihmiskunnan historiassa oli 13 pohjoisamerikkalaisen siirtokunnan itsenäisyysjulistus heinäkuun neljäntenä 1776. Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen ytimenä oli yksilön itsemääräämisoikeus. Tämän pohjalta laadittiin Yhdysvaltain perustuslaki. Ranskan vallankumous kolmetoista vuotta myöhemmin oli toinen merkittävä käänne, mutta se ei johtanut kovin pitkäaikaisiin muutoksiin; Ranska oli muutamassa vuodessa palannut diktatuuriin. 1800-luvun lopulla kollektivistiset aatteet (sosialismi ja nationalismi) nousivat keskiöön Euroopassa. Näiden pohjalta syntyi kaksi maailmansotaa. Eurooppa vapautui kollektivismin kiroukselta vasta toistuvien jenkki-interventioiden seurauksena.

Puhtaasti traditioihin perustuva kollektivismi ei myöskään toimi kovin hyvin kapitalismin kanssa. Tästä esimerkkinä Japani. Japanissa kilpailu on herrasmiesmäisempää kuin lännessä (esim. valtauksia vältetään). Sodan jälkeen valtio osallistui aktiivisesti firmojen subventointiin. Sääntelyllä tuettiin säästämistä. Säästämisen seurauksena tehtiin laajoja investointeja. Nousukauden jälkeen firmojen julkista tukemista jatkettiin. Japanin keskuspankki piti korot nollissa, mikä pelasti lukuisia elinkelvottomia firmoja (The Economist kutsui näitä "zombie-firmoiksi"). Tuloksena heikko talouskasvu ja sen sivuvaikutukset, kun resursseja allokoitiin tehokkaasta toiminnasta tehottomaan toimintaan. Kollektivismi myös heijastuu japanilaisten mielipuoliseen työpaikkakulttuuriin: palkat perustuvat työsuhteen pituuteen, eivät meriitteihin, firmat ovat vähemmän halukkaita hankkiutumaan eroon tehottomista työntekijöistä, työntekijät katsovat velvollisuudekseen roikkua työpaikoillaan yöhön asti, minkä jälkeen vielä lähdetään pomon ja kollegoiden kanssa baarikierrokselle (tästäkin oli juttua em. uutislehdessä) jne. Erityisesti näistä jälkimmäinen on aivan sairasta fyysisen ja henkisen terveyden uhraamista jonkin kuvitteellisen yhteishyvän vuoksi. USA:ssa pitkät työpäivät näkyvät palkassa; Japanissa ne näkyvät itsemurhatilastoissa.

Välitapauksia tietenkin on. Valtio voi valita pelkästään taloudellisen liberalismin (Singapore, Kuwait, Arabiemiraatit jne.), jättäen sosiaaliset vapaudet odottamaan. Elintason noustessa yksilöt rupeavat vaatimaan sosiaalisia vapauksia, kuten äänestysoikeutta, kun ensisijaiset tarpeet on tyydytetty. Tässä mielessä demokratiaa voidaan pitää ylellisyyshyödykkeenä. Toisaalta pelkät sosiaaliset vapaudet voivat johtaa esim. kansanäänestyksen kautta taloudelliseen liberalismiin ja elintason nousuun, mutta korrelaatio pelaa heikommin tähän suuntaan. Ehkä se johtuu siitä, että taloudellinen liberalismi kykenee konkreettisesti osoittamaan yksilöllisyyteen pohjaavan systeemin hyödyt, kun taas sosialistisessa valtiossa elävän yksilön äänestysoikeus (tosin vielä ei ole kuultu demokraattisesta sosialistisesta valtiosta) ei paljoa lohduta, jos rahaa ei riitä ruokaan ja asumiseen.