Miksi talouden pitää kasvaa?

Lars Östermanin Talousdemokratia-blogissa viljellyt rahateoriat saivat pari päivää sitten kritiikkiä osakseen Lasse Pitkäniemen blogissa. Östermanin blogissa oma mielenkiintoni kohdistui tähän kirjoitukseen talouskasvun tarpeellisuudesta. Vasemmistopiirit, erityisesti vihreät, ovat usein kyseenalaistaneet talouskasvun tarkoituksen, joten kysymyksessä ei ole mikään harmiton pienen piirin teesi talouskasvun tarpeettomuudesta.

Österman kysyy:
"Oletko koskaan miettinyt mistä oikeastaan on kysymys kun talouden (muka) pitää kasvaa? Mitä itsearvoa tällä kasvulla (muka) on? Eikö muka riitä että yrityksillä ja ihmisillä menee ihan mukavasti? Miksi täähän kasvuun kiinnitetään niin suhteettoman paljon huomioita?"

Markkinataloudessa talouskasvu ei perustu poliitikkojen preferensseille vaan yksilöiden. Talouskasvua syntyy spontaanisti, kun yksilöt kilpailuttavat tuottajia. Tässä mielessä talouskasvu ei ole yhdenkään auktoriteetin asettama itseisarvo vaan kuluttajien preferenssien muodostama aggregaatti. Kun minä menen kauppaan ja ostan Pepsi Maxin, ajan Coca Colan tehostamaan tuotantoaan. Tuotannon tehostuminen johtaa resurssien tehokkaampaan käyttöön ja sitä kautta elintason nousuun. Talouskasvun "hallinta" on mahdollista ainoastaan komentotaloudessa, jossa kilpailu olisi kokonaan kielletty. Markkinataloudessa kasvua (tai kasvamattomuutta) syntyy vapaasta valinnasta, komentotaloudessa fyysisen väkivallan uhalla. Minun on vaikea ymmärtää, minkä mekanismin kautta talouskasvu voisi vapaassa markkinataloudessa edes pysähtyä. Mikä johtaisi täydellisen staattiseen maailmantilaan?

Östermanin kysymys oltaisiin yhtä hyvin voitu kysyä sata vuotta sitten (ja varmasti kysyttiinkin). Kuka tänä päivänä olisi valmis vaihtamaan elintasonsa sata vuotta sitten vallinneeseen elintasoon? Jos länsimaiden talouskasvu pysyy parissa prosentissa seuraavan vuosisadan, saattavat kuluttajat vuonna 2108 ihmetellä, miten muutama tämän päivän kuluttaja olisi mielellään jymäyttänyt talouskasvun. Kaiken kivan kulutustavaran ohella talouskasvu tarkoittaa myös hyvinvoinnin kannalta parempaa teknologiaa (lääketeollisuus, informaatioteknologia jne.), koulutustason paranemista, ratkaisuja malthusilaisiin paineisiin jne.

Talouskasvun on muutenkin parempi olla selvästi nollan yläpuolella kuin hieman nollan yläpuolella, sillä jos talouskasvu olisi vuosittain n. nolla (älä kysy, millä kikkailulla tämä olisi mahdollista), pienikin heilahdus alaspäin supistaisi taloutta, mikä johtaisi työttömyyteen ja siihen liittyviin sosiaalisiin ongelmiin.

Suomessa talouskasvu on ollut erityisen tärkeää 90-luvun laman takia. Työttömyys nousi tuolloin poikkeuksellisen korkeaksi, mikä näkyy työttömyystilastoissa vielä tänäänkin. Jotta työttömyys laskisi, täytyy talouden kasvaa (ks. Okunin laki). Tämän lisäksi täytyy ottaa globalisaatio huomioon. Vaikka Suomi päättäisi pysäyttää talouskasvun, on epätodennäköistä, että muu maailma seuraisi perässä. Tällöin Suomen kilpailuasema heikkenisi huomattavasti, mikä heikentäisi vaihtotasetta. Suomi edelleen tarvitsisi mm. runsaasti raaka-aineita ulkomailta, mutta heikentyneen kilpailun seurauksena Suomella ei olisi tarjota mitään vastikkeeksi. (Eivät maanviljelijätkään vuonna kivi ja keppi voineet hankkia tuotteita muilta tuottajilta ellei heille syntynyt ylijäämätuotantoa.) Suomen elintaso lähtisi syöksyyn, onhan ulkomaankaupan osuus Suomen bruttokansantuotteesta lähes 100%.

Talouden ei siis niinkään pidä kasvaa. Se vaan kasvaa.

"Eikö tällainen talouskasvun vaatimus ole tavallaan tilanne missä jatkuvasti pyritään paisumaan ja pullistumaan - ja eikö sellainen ole aika stressaavaa kaikille? Henkisesti ja fyysisesti. Eikä se ennen pitkää johda ns burn-out tilaan, sairaslomiin - jopa itsemurhiin tai avioeroihin?"

Mikä on vaihtoehto? Omavaraistuotanto? Vuonna kivi ja keppi pelkästään talvesta selviytyminen oli veitsenterällä. Toisen maailmansodan jälkeen, kun Suomen teollistuminen lähti kunnolla käyntiin, hyödynnettiin ns. catch up-efektiä, eli Suomi kykeni omaksumaan teknologiaa, joka oltiin kehitetty muualla jo vuosikymmeniä aikaisemmin. Kuten efektin nimi jo implikoi, tämä ei-niin-totaalisen-kilpailun tilanne ei kestä ikuisesti, sillä ennen pitkää lähes kaikki olemassa oleva teknologia on omaksuttu, ja maa joutuu myös kehittämään, ei ainoastaan omaksumaan, teknologiaa. Suomi astui tähän vaiheeseen 80-luvun lopulla. Östermanin haikailemaa maailmaa ei yksinkertaisesti ole enää olemassa (eikä välttämättä tule olemaankaan, ovathan nämä työn loppua ennustaneet olleet jo vuosikymmeniä väärässä).

"Eikö yhteiskuntamme jossain vaiheessa ihan luonnostaan jo saavuta sellaista määrättyä rajapyykkiä missä lisäkasvu eli lisäpullistelu käy mahdottomaksi?"

Tämä on outoa miksi elää kun tulemme kuitenkin kuolemaan -logiikkaa.

"Koroton talous tekisi pienten yritysten perustamisen mahdolliseksi hyvin laajassa mittakaavassa."

Raha on, tai ainakin sen pitäisi olla, niukka resurssi. Niukalle resurssille tulee määrätä hinta, jotta se voidaan allokoida optimaalisesti.