GPI - aidon kehityksen mittari

Juha Tolonen ehdottaa Kaleva-lehden kolumnissa GPI:n eli Genuine Progress Indicator -mittarin käyttöönottoa hyvinvoinnin mittariksi bruttokansantuotteen kasvua kuvaavan mittarin sijaan. Vaikka bruttokansantuote per pää ei ole täydellinen mittari, on se sentään yksinkertainen ja neutraali. GPI on sitä vastoin poliittisesti latautunut mittari. Tuollaisiin orwellilaisesti nimettyihin mittareihin tulee suhtautua skeptisesti, sillä niiden laaja käyttöönotto voisi olla jopa vaarallista.

Redefining Progress -saitilla on pintapuolisesti esitelty GPI:hin sisältyviä muuttujia. Alla olevat kommenttini perustuvat siis näihin pintapuolisiin esityksiin.

Income Distribution: Both economic theory and common sense tell us that the poor benefit more from a given increase in their income than do the rich. Accordingly, the GPI rises when the poor receive a larger percentage of national income, and falls when their share decreases.

Tässä siis oletetaan aleneva rajahyöty. Tämän logiikan mukaan optimaalisin tilanne on sellainen, jossa kaikilla on yhtä paljon rahaa eli gini-kerroin on 0. Tulojen uudelleenjako vaikuttaa tietenkin insentiiveihin eli talous romahtaisi jo kauan ennen kuin tuollaiseen ääriegalitaristiseen tilanteeseen päästäisiin.

Resource Depletion: If today’s economic activity depletes the physical resource base available for tomorrow, then it is not creating well-being; rather, it is borrowing it from future generations. The GDP counts such borrowing as current income. The GPI, by contrast, counts the depletion or degradation of wetlands, forests, farmland, and nonrenewable minerals (including oil) as a current cost.

Pollution: The GDP often counts pollution as a double gain: Once when it is created, and then again when it is cleaned up. By contrast, the GPI subtracts the costs of air and water pollution as measured by actual damage to human health and the environment.

Saasteisiin liittyvät ongelmat johtuvat yleensä ulkoisvaikutuksista eli siitä, että saasteet jäävät hintamekanismin ulkopuolelle. Tämä on ongelma, joka voidaan korjata yksityistämisillä, kielloilla/rajoituksilla tai pigou-veroilla. Yksityistäminen on tietenkin tehokkain tapa tuoda saasteet hintamekanismin piiriin, mutta yksityistäminen ei aina ole vaihtoehto (esim. ilmaa ei voida yksityistää). Ulkoisvaikutusten poistaminen eli niiden tuominen hintamekanismin piiriin on tärkeää tehokkuuden ja talouskasvun kannalta, mutta se, että byrokraatit päättävät esim. metsän arvon, ei ole ratkaisu, sillä ainoastaan vapaat markkinat kykenevät määrittelemään hyödykkeiden todellisen hinnan eli hinnan, joka ottaa vaihtoehtoiskustannukset huomioon ja tasapainottaa kysynnän ja tarjonnan. Jos byrokraatit kykenisivät allokoimaan resursseja optimaalisesti, suunnitelmatalous toimisi.

Resurssien kulumisen sisällyttäminen GPI:hin on hieman outoa. Maan alla olevasta öljystä ei ole mitään hyötyä kenellekään. Öljystä on hyötyä vasta sitten, kun se otetaan käyttöön. Ainoa, mistä resurssi (raakaöljy) on tällöin pois, on tulevilta sukupolvilta, mutta jos resurssit säästetään vaikka seuraavalle sukupolvelle, olisi taas heidän käyttönsä pois tulevilta sukupolvilta. Tämän logiikan mukaan raakaöljyn tulisi jäädä pysyvästi maan alle ja se katsottaisiin plussaksi hyvinvoinnille.

Changes in Leisure Time: As a nation becomes wealthier, people should have more latitude to choose between work and free time for family or other activities. In recent years, however, the opposite has occurred. The GDP ignores this loss of free time, but the GPI treats leisure as most Americans do—as something of value. When leisure time increases, the GPI goes up; when Americans have less of it, the GPI goes down

Vapaa-ajan tarkka arvostaminen on mahdotonta. Tämän lisäksi enemmän vapaa-aikaa ei välttämättä tarkoita suurempaa hyvinvointia. Esimerkiksi se, että Euroopassa tehdään vähemmän töitä kuin USA:ssa, ei välttämättä johdu mistään muusta kuin siitä, että USA:ssa työnteko on alhaisemman verotuksen ansiosta kannattavampaa. Euroopassa marginaaliveroasteet nousevat niin koviksi, että lisätunnista saatava korvaus jää pieneksi.

Lifespan of Consumer Durables: The GDP confuses the value provided by major consumer purchases (e.g., home appliances) with the amount Americans spend to buy them. This hides the loss in well-being that results when products wear out quickly. The GPI treats the money spent on capital items as a cost, and the value of the service they provide year after year as a benefit. This applies both to private capital items and to public infrastructure, such as highways.

Jo tuo ensimmäinen lause on hyvin kyseenalainen. Jos sitä, miten paljon kuluttaja arvostaa jotain hyödykettä, ei mitata optimaalisesti sillä, miten paljon kuluttaja on siitä valmis maksamaan, niin millä mittarilla hyödykettä pitäisi pyrkiä arvostamaan? Makuasioista ei voida kiistellä.* Yleensä kestävämmät tuotteet maksavat enemmän eli halpoja mutta helposti hajoavia tuotteita ostavat preferoivat jälkimmäisiä.

Dependence on Foreign Assets: If a nation allows its capital stock to decline, or if it finances consumption out of borrowed capital, it is living beyond its means. The GPI counts net additions to the capital stock as contributions to well-being, and treats money borrowed from abroad as reductions. If the borrowed money is used for investment, the negative effects are canceled out. But if the borrowed money is used to finance consumption, the GPI declines.

Jos kuluttajat lisäävät nykyistä kulutusta tulevan kulutuksen kustannuksella, tämä johtuu siitä, että kuluttajat preferoivat nykyistä kulutusta tulevan kulutuksen sijaan. Tämän pitäminen miinuksena on vähän sama asia kuin sen pitäminen miinuksena, että suklaasta pitävä ostaa suklaata mielummin kuin jotain mistä hän pitää vähemmän kuin suklaasta.**

* & **: Vasemmistolaiset tosin eivät näe näitä minään ongelmina, sillä vasemmisto (sis. vihreät) vastustaa valinnanvapautta esimerkiksi kulutuksen suhteen. Muun muassa vihreiden suusta jatkuvasti kuulee, miten länsimaisten kuluttajien elintaso on jo "tarpeeksi korkealla". Jos he saisivat päättää, seisoisimme kaikki päivittäin jossain cooperativen jonossa jännittämässä päivittäisen hyödykeannoksemme sisältöä.