eroakirkosta.fi

Tuesday, December 01, 2009

Minareettikiellosta

Kaleva-lehti spekuloi, että ääri-islamin uhka Sveitsissä kasvoi minareettikiellon myötä. Jutussa on paljon muutakin huomionarvoista:

Vastoin kaikkia mielipidemittauksia maan äänestäjät hyväksyivät perustuslain muutoksen, jonka mukaan maan moskeijoihin ei saa rakentaa minareetteja. Tulos oli selvä: 57,5 prosenttia äänestäneistä kannatti kieltoa, samoin 22 kantonia 26:sta.

Tulos löi ällikällä siksikin, että maan hallitus ja lähes kaikki suuret puolueet kampanjoivat minareettikieltoa vastaan. Kieltoa ajoivat siirtolaisvastainen Sveitsin kansanpuolue sekä oikeistolainen pikkupuolue Federaali demokratialiitto.


Sinänsä äänestystuloksen poikkeaminen ennakkoon tehdyistä mielipidemittauksista ei ole mikään ihme, sillä nykyisessä älyllisessä ilmapiirissä on vaikea esiintyä islaminvastaisena. Äänestyspaikoilla kukaan ei kuitenkaan ole kysymässä sinulta, miten äänestit. Se, että kaikki suuret puolueet kampanjoivat kieltoa vastaan, kertoo lähinnä siitä, miten mainstream-puolueiden maahanmuuttopoliittinen linja poikkeaa rankastikin äänestäjien todellisista, mutta toistaiseksi osittain piilotetuista, preferensseistä. Mainstream-puolueet eivät ole jättäneet pahemmin valinnanvaraa, joten aloite on siirtynyt äärioikeistolaisille hulluille.

Niiden [oikeistopuolueiden] viesti oli, että minareetit ovat vieraan uskonnon vallan symboleita, joiden leviämistä ei pidä suvaita. Se sanoma upposi.

Tässä tulee nimenomaan huomata, että islam todellakin edustaa ulkpuolista valtaa; se ei ole uskonto traditionaalisessa mielessä, vaan fasistinen ideologia, jonka mukaan uskonnollisten lakien tulee hallita ihmisten elämää ja muslimien tulee olla muiden ryhmien yläpuolella. Vieraat uskonnot sinänsä eivät ole ongelma; tuskin kovinkaan moni pitää buddha-temppeleitä hirvittävänä ongelmana.

Muslimeja maassa on arvioiden mukaan 350 000 -- 400 000. Ylivoimainen enemmistö tuosta joukosta on aivan muita kuin fundamentalisteja.

Tuskinpa ne "maltilliset" muslimitkaan mitään kosmopoliitteja, liberaaleja eurooppalaisia ovat.

Muutenkaan islam ei sveitsiläisten elämässä näy. Eurooppalaisia kavahduttavia, naiset päästä varpaisiin peittäviä burka-asujakaan ei maan katukuvassa juuri tapaa. Moskeijoita maassa on 160, niissä yhteensä neljä minareettia. Sharia-lakia ei ole vaadittu voimaan.

Mitä tästä nyt sitten pitäisi päätellä? Että sveitsiläisten kannattaisi vielä hieman odottaa, että islam on pysyvästi juurruttanut asemansa sveitsiläisessä yhteiskunnassa, ja vasta sitten lähteä ottamaan vauvanaskelia islamilaisen uhan torjumiseksi? Sveitsi ja esimerkiksi Itävalta ovat huomattavasti paremmassa asemassa kuin esim. Ruotsi ja Ranska nimenomaan siksi, että sveitsiläiset ja itävaltalaiset ovat suhteellisen ajoissa lähteneet vastustamaan yhteiskuntiensa islamisoitumista.

Olennainen kysymys äänestyksen jälkeen on se, ampuivatko sveitsiläiset omaan jalkaansa. Lähiajat näyttävät, oliko kyseessä lyhytnäköinen voitto. On täysin mahdollista, että äänestystulos päinvastoin toimii herkästi roihahtavana sytykkeenä maan ja maailman islamilaisille uskonkiihkoilijoille.

Relativismi, passivoituminen ja yleinen heikkous ovat olleet sodanjälkeisen Euroopan ongelmia tähänkin asti ja ovat nimenomaan syinä islamin hipumiselle osaksi eurooppalaista yhteiskuntaa. Ja jos nyt todellakin on niin, että islamilaisen terrorismin uhka tämän kiellon myötä kasvaa, niin ehkä kannattaisi miettiä, mistä niitä maahanmuuttajia kannattaa tänne tuoda, ja että eikö islaminvastaisuudessa sittenkin olisi jotain perää.

Toinen vaihtoehto olisi ollut lähettää maailman 1,3 miljardille islamilaiselle myönteinen viesti uskontojen rinnakkainelosta.

Muslimeja tuskin voisi vähempää kiinnostaa jokin uskontojen rinnakkaiselo. Päinvastoin kuin lännessä, muslimimaissa ei tunneta uskonnonvapautta. Länsimainen liberaali ei myöskään pidä islamilaista kulttuuria yhtä arvokkaana kuin länsimaista kulttuuria eikä näin ollen pidä hyväksyttävänä, että sharia-lain dominoimia yhteisöjä ilmaantuu keskellä sivistynyttä Eurooppaa. Tällaiselle rinnakkaiselolle ei ole tarvetta. Islam voi elää ainoastaan selvässä alistussuhteessa liberaaliin yhteiskuntaan nykyaikaisen kristinuskon tavoin. Tähän asti islamisteille on tosin viestitetty, että eurooppalainen yhteiskunta on muokattavissa alisteiseksi islamille.


Labels: , , , , , , ,

8 Comments:

Anonymous Welba said...

Kritisoit islaminuskoa, mutta et kuitenkaan tainnut selvästi ottaa kantaa minareettikiistaan.

Eikö liberaalista näkökulmasta tuo sveitsiläisten kieltokanta ole mieletön? Naisten alistaminen ja muut islamin räikeät ongelmat täytyy tietysti jatkossakin tuomita laittomina, mutta ei minareettien rakentaminen itsessään ole mitenkään vaarallista tai kieltämisen arvoista. Vai?

December 10, 2009 11:54 AM  
Anonymous Anonymous said...

Niin siis tuon minareettikiellon takana on Sveitsin suurin puolue Democratic Union of the Centre (UDC), joka sijoittuu lähinnä kansallismieliseen keskustaan. Toki myös Federal Democratic Union oli mukana kiellon ajamisessa.

December 11, 2009 6:38 PM  
Blogger Mikko Sandt said...

Kritisoit islaminuskoa, mutta et kuitenkaan tainnut selvästi ottaa kantaa minareettikiistaan.

Taktinen ratkaisu. Kuten esitit, minareettikielto on tietenkin uskonnonvapautta vastaan jos oletetaan, että minareetteja kantavat moskeijat ovat yksityistä omaisuutta ja yksityisesti rahoitettu.

Pointtina pikemminkin oli se, että tällaiseksi se menee, kun mainstream-poliitikot eivät suostu puuttumaan maahanmuuttokysymykseen. Eiväthän ne minareetit tässä oleellisia ole, vaan islamisoituminen yleensä.

December 12, 2009 6:56 AM  
Blogger alekhine said...

Hörhö-Aho ja hänen seuraajansa voisivat vähän tutustua Islamin perusteisiin ja rakenteisiin ennen kuin aloittavat hyökkäyksensä. Osoitin jo aika terävästi yhdeltä kannalta Taussi-sivulla minkätason faktojen vääristelijä hörhö tuo HA on miehiään.

http://thomastaussi.blogspot.com/2010/01/olen-pettynyt-teihin.html#comments

Valitettavasti Taussi tosin taisi sensuroida viimeisen kommenttini joka oli aika murskaava yhteenveto . Jokatapauksessa suosittelisin edes hieman tutustumaan perusteisiin aiheesta, ennen kuin julkaiset siitä suurella itseluottamuksella mielipidekirjoituksia. Ainakin mikäli tavoitteenasi on joidenkin muidenkin tunteiden, kuin myötähäpeän aikaansaaminen lukijoiden keskuudessa. Kaikenmaailman huvittavat pedofiiliuskonto, yhtenäinen saria-laki(jota ei ole olemassakaan), fundislainaukset yms. valitettavasti värittävät näiden johtavien islamkriitikoiden juttuja ja sitten ne heijastuvat myös oppipoikatasolle.

Tasapuolisuuden nimessä kannattaisi toki myös kiinittää huomiota Kristittyjen hörhöilyyn, tuskinpa esimerkiksi Israelilla olisi ollut koskaan mahdollisuutta vuosikymmeniä harrastaa lastenmurhaamista yms. valtionterroria noin vapaasti, jos se ei olisi jumalan valittu kansa Raamatussa. Sairasta että Suomessakin etenkin kristityistä piireistä löytyy tuolle terrorismille kannattajia, monessa vähemmän maalistuneessa maassa, kuten Yhdysvalloissa toki tilanne on paljon pahempi.

February 11, 2010 4:05 PM  
Blogger Mikko Sandt said...

Aika pienellä vaivalla nykyään näyttää pääsevän Halla-ahon "oppipojaksi", kun olen tyypin artikkeleita lukenut ehkä jopa 3-5 kappaletta.

Myös Israel-viittauksesi menee hieman ohi, sillä kun ei ole mitään tekemistä muslimien maahanmuuton aiheuttamien ongelmien kanssa. Tämän blogin tarkoitus ei ole käsitellä kaikkia maailman ongelmia (Israelia on tosin runsaasti täällä käsitelty).

February 12, 2010 2:21 AM  
Blogger alekhine said...

"Aika pienellä vaivalla nykyään näyttää pääsevän Halla-ahon "oppipojaksi", kun olen tyypin artikkeleita lukenut ehkä jopa 3-5 kappaletta."

Käytit samoja omalaatuisia leimaavia termejä, kuten pedofiiliuskonto yms. tästä päättelyni. Tekstiesi sisältö koskien Islamin uskontoa pikavilkaisulla oli myös samansuuntaista.

"Myös Israel-viittauksesi menee hieman ohi, sillä kun ei ole mitään tekemistä muslimien maahanmuuton aiheuttamien ongelmien kanssa."

Halusin tuoda vain esille vertailukohdaksi Kristityn uskonnon ongelmia, mikäli sisältöä tarkastellaan Islam, Juutalaisuus ja kristinusko ovat monilta hyvin samantapaista materiaalia. Kaikkien pyhät tekstit sisältävät nykypäivän ihmisten kannalta melkoisia mielipuolisuuksia, se miten noihin suhtaudutaan vaihtelee kaikkien uskontojen eri suuntausten välillä voimakkaasti. Yksioikoisesti joidenkin fundamentalistien sekopäisten näkemysten toistelu ja niistä yhtäläisyysmerkkien vetäminen koko uskonnon ylle on naurettavaa alakoulutason analyysiä. Kuten Taussin blogissa jo mainitsin, suuri osa Kristityistä antaa siunauksensa Israelin rikollisille toimille, samoin esim. Yhdysvalloissa aborttilääkäreitä ja henkilökuntaa on murhattu, Ruotsin kuninkaan henkeä uhattu homoliittojen sallimisesta jne. HA:n ja ilmeisesti sinunkin pedofiiliuskonto analogialla noista voisimme vetää yhteneväisyydet kristinusko=lapsentappouskonto, kristinusko=lääkärintappouskonto jne.

February 12, 2010 4:03 AM  
Blogger Mikko Sandt said...

Kaikki uskonnot ovat vaarallisia järjettömyyksiä, mutta "kristinuskon ongelmat" ei todellakaan ole kovin ajankohtainen aihe länsimaisissa yhteiskunnissa, paitsi ehkä USA:ssa. Kristinusko sekularisoitui yli sata vuotta sitten. Islam ei ole sekularisoitunut.

Jotkin yksittäistapaukset eivät tätä mihinkään muuta. Muutaman aborttilääkärin ampuminen on aika säälittävä saavutus kiihkokristityiltä jos vertailukohdaksi otetaan islaminuskoiset valtiot, joissa samanlaiset järjettömyydet hallitsevat koko yhteiskuntaa lainsäädännön avulla. Jenkeissä aborttilääkäreitä tappavat hullut heitetään loppuelämäksi vankilaan, islamilaisissa valtioissa vaimonsa uskottomuudesta tappaneita ei edes tuomita, sillä heidän ei katsota syyllistyneen mihinkään rikokseen.

Anyways, mikä helvetin pointti näillä rinnastuksilla kristinuskoon on? Mitigoivatko kristinuskon aiheuttamat ongelmat jotenkin islamin aiheuttamia ongelmia?

February 13, 2010 11:19 PM  
Blogger alekhine said...

"Kaikki uskonnot ovat vaarallisia järjettömyyksiä, mutta "kristinuskon ongelmat" ei todellakaan ole kovin ajankohtainen aihe länsimaisissa yhteiskunnissa"

Montakohan lasta valitun kansan terrorikoneisto on tätäkin kirjoitusta tehdessä teurastanut. Israelin sikailu ei olisi ikinä jatkunut näin kauan, ellei toisen maailmansodan jälkeen pahimman terrorismin harjoittajavaltion Yhdysvaltojen kristityt olisi tarjonneet sille kritiikitöntä tukeaan jatkuvasti. Ja jos mennään globaalilta tasolta länsimaiden yhteiskuntiin, niin pitää muistaa mikä taho on monissakin kansainvälisissä kokouksessa löytänyt liittolaisen ääri-islamilaisista järjestöistä, Katollinen kirkko ja sen tuhoisa vaikutus esim ehkäisyyn, homojen oikeuksiin jne. nuo ovat todellisia ongelmia monissa länsimaissa joissa kyseisellä organisaatiolla on suuri valta.. Toisaalta jopa meillä Suomessa on useita erittäin ahdasmielisiä kristinuskon suuntauksia joihin kuuluu tuhansia ihmisiä ja joiden oppien sivukärsijöiksi on moni viaton lapsikin joutunut.

"islamilaisissa valtioissa vaimonsa uskottomuudesta tappaneita ei edes tuomita, sillä heidän ei katsota syyllistyneen mihinkään rikokseen."

taas järkyttävä yleistys, joka ei pidä paikkaansa läheskään kaikissa valtioissa tuosta ei selviä kuin koira veräjästä...

February 13, 2010 11:58 PM  

Post a Comment

Links to this post:

Create a Link

<< Home